ARTIKKELIT:

>> AIHELISTA

AVAIMIA ONGELMIIN

Tärkein kaikista on asenne. Jos olet vihainen, turhautunut, pettynyt tms., saat kyseisten tunteiden värjäämiä toimia takaisin. Kun odotat vastausta toiveikkaana, rauhallisena, tyytyväisenä tms., ei maailma kaadu ellet ihan täydellisenä kaikkea heti saa.

Vaikeasti hoidettava hevonen on varmasti monelle tuttu käsite. Melkein jokaisesta ratsastuskoulusta joku sellainen löytyy. Lähes jokaisen yksityisen kultanupu on vieraille vaikea.

Tyypillisiä ongelmia ovat jalkojen nostaminen ja peseminen, paikalla seisominen harjatessa ja varustaessa, kosketuksen sietäminen joka puolelle kehoon, selkään nousu, madottaminen, raspaaminen yms.
Ongelmat kielivät kaikki siitä, että ihmisen ja hevosen suhdetta pitäisi huoltaa. Jos hevonen kokee ihmisen luotettavaksi johtajaksi, se antaa tehdä itselleen myös vähän epämiellyttäviä asioita ja se seuraa johtajaansa minne vaan.
Ihmisillä on yleensä pakonomainen tarve ratkoa kaikki ongelmat juuri siinä kohdassa kesken epäonnistuneiden toimien. Oppiminen taas tunnetusti tapahtuu rennossa olotilassa ja sitä tuolloin ei yleensä ole. Oppimiselle olisi lisäksi suotuisaa jakaa opittava pieniin paloihin.

Kaikki ongelmat ratkeavat ajan kanssa joko siedättämällä tai opettelemalla keskustelua, jossa hevosta tulee herkistää reagoimaan viestintäämme.

Mahdoton talutettava ei meinaa liikkua eteen lainkaan narussa. Kun se viimein muulina raahautuu liikkeelle, se säpsyy kaikkea mahdollista, puskee ruohomättäälle tai rynnii ihmisen ohi, pahimmillaan kaataen tämän ohimennessä kuralätäkköön..

Talutusongelmat on helpointa voittaa, kun käy strategian ennalta huolella läpi niin, että kohdallaan osaa tyynen rauhallisella asenteella, mutta silti ripeästi tehdä jotain tehokasta.

Jokaiselle talutettavalle auttaa parhaiten oikeanlaiset välineet, joista naruriimu on tehokas pitkän koulutusköyden kera. Talutustavaksi kannattaa opetella sellainen, jossa hevonen kulkee ihmisen takana takaviistossa. Näin ihmisellä on enemmän aikaa reagoida, jos hevonen viestii haluavansa omille teilleen. Perinteisellä leuan alta tiukasti kiinni otteella, jo parikin askelta on kohtalokas ja hevonen huomaa pian olevansa ihmistä voimakkaampi.

Vähiten hevonen mitään omiansa kokeilee, jos sillä on alusta asti huomio ihmisessä eli liikkeelle lähdetään vasta, kun on ystävällisyydellä tai johtajuutta vaativin tehtävin (esim. väistätys tai peruutus) saatu tarkkaavaisuus.

Mikäli hevonen kaikesta huolimatta rynnii ohi, voi tehdä suunnanvaihdoksen aina hevosen ohitettua olkalinjan. Näin hevonen tuntee käännyttyäsi epämiellyttävän nykäisyn ja joutuu tekemään ylimääräistä työtä edestakaisin kulkemalla. Toinen vaihtoehto on pyytää peruutus aina hevosen ajatellessa ohittamista.

Täyskatastrofissa hevonen on jo juossut ohi, ei ole välittänyt nykäisystä ja mikäli se käsissä pysyy se vain kaahottaa ihmisen ympärillä. Tällöin ensihätiin voi kulkea jotain seinää tai aitaa kohti, jolloin hevosen on pakko pysähtyä. Se rauhoittuu paljon nopeammin, kun juokseminen muuttuu työläämmäksi.

Jarrut kateissa ongelma ei ole vain ex-ravurien ongelma. Moni elää jarruttomuuden kanssa jopa tietämättään. Aina jarrujen puute ei näy vain siinä, että hevonen ei lainkaan pyydettäessä hiljentäisi tai seisahtuisi. Se voi tehdä pyynnöt jähmeästi, mutta ehkä ei tee kaikkialla tai kaikille.

Jos hevonen selkään nousussa hiipii "alta pois" ja lähtee liikkeelle ilman lähtölupaa, on jo ensiaskeleet kohti jarruttomuutta otettu huomaamatta. Kun tähän vielä liitetään hidas reagoiminen vauhdinhiljentämispyynnöille ja koviin otteisiin "pakottaminen", on yhteistyö aika tuskaista.

Jarrukoulutuksessa kannattaa lähteä ihan alusta alkeista uudelleen liikkeelle. Ensin opetellaan niin sanottu paniikkijarru eli merkki, jolla kaiken hädän keskellä voi hevoselle sanoa "ei mitään hätää". Se on turvallisuusvakuutus niihin hetkiin, jolloin paniikki kuurouttaa korvat.. Merkki voi olla esim. lysähdys ja huokaus.

Varsinainen jarru on syytä miettiä sellaiseksi, että käyttäessä on helppoa itsekin toimia aina samalla kaavalla toistamalla. Tällöin hevonen tietää taas jo kaavan ensimmäisen osan kohdalla, että: "parempi totella, kohta taas muuten.." Kun hevonen sitten tottelee, on myös palkkion oltava kiva ja selvä.

Laiska kuin mikä lienee yhtä yleinen hevostyyppi kuin jarrut kateissa koheltava. Mielenkiintoista on se, että suurin osa hevosista on oikeasti enemmän tai vähemmän laiskoja luonnostaan, mutta me ihmiset emme välttämättä pääse laiskaa puolta näkemään hevosen jatkuvan pakostressin takia mikä naamioituu reippauteen.

Laiskuutta kohdatessamme on erityisen tärkeää huomata olla turruttamatta hevosta meidän viesteille. Turtuminen käy hyvinkin äkkiä, jos aloitamme pyynnön ja lopetamme sen kesken joko turhauduttuamme oletukseen, ettei hevonen taaskaan liiku tai annettuamme hevosen hämätä meitä tekemällä jotain muuta esim. vaikuttaen siltä, että kohta se pukittaa meidät selästään..

Laiskaa hevosta käsitellessä on syytä myös muistaa itse olla terhakkaana ja liikkeiltään terävän säpsäkkäinä. Liikkeiden terävyys ei toisaalta ole sama kuin järjetön heiluminen, eli mieluummin vähän, mutta sitäkin enemmän asiaa. Muutoin hevonen vain katselee, kun ihminen tekee työn.

Usein ihmisiltä unohtuu, että ratsain laiska hevonen voidaan ohjelmoida maasta käsin. Siinä vaiheessa, kun hevosen saa pidettyä reippaasti liikkeellä ympyrällä ja taluttaen, ilman, että itse on ihan puhki -silloin homma varmasti käy helpommin myös selästä.

Hevostaitokursseille osallistumalla voit oikoa monta mutkaa,sillä miksi kulkea sudenkuopat mitkä toiset ovat jo läpi kompuroineet. Virheitä varmasti silti riittää tehtäväksi, vaikka ihan kaikkea ei koe itse rankimmalla tavalla.

>>Takaisin ylös