
ARTIKKELIT:
MAASTAKÄSITTELY
Itse ehdin hevosharrastella kymmenkunta vuotta ennen kuin törmäsin koko käsitteeseen maastakäsittely. Kiitos oven avaamisesta tähän maailmaan kuuluu Leena Kurikalle, jonka kurssilla kävin.
Aluksi sain oppia miten painetta käytetään apuna hevoselle viestimisessä ja miten paineesta vapauttamalla hevosta kiitetään. Myöhemmin tiedonjanon kasvaessa aloin etsiä lisää tien näyttäjiä lh:n eli >>luonnollisen hevostaidon pariin.
Kari Vepsä saa pisteet siitä miten omien lh-taitojeni tekniiseen puoleen tuli liitettyä myös syvempi hevosen olemuksen rauhoittaminen. Hänen tavastaan korostuu neutraalit eleet, jopa käyttäessään paljon painetta.
Viimeisimmän silauksen on otteisiimme antaneet Newzorov ja Parellit, jotka ovat keskenään hyvin erilaiset. Heidän kauttaan olemme löytäneet tavan keskustella hevosille siten, että keskeiseksi on noussut toisaalta selkeä järjestelmällinen oppiminen (niin hevosen kuin ihmisen), mutta myös pyrkimys kohti käsittämätöntä herkkyyttä.
Siinä olemme nykyään ehdottomia, että asiat tehdään reiluimmalla mahdollisella tavalla hevosen kannalta. Ihmisen turvallisuus on toki kaikessa ykkönen, mutta sitä ei haeta enää hevosen kustannuksella.
MAASTA KÄSIN HARJOITELTAVAT ASIAT
Turvallisuus hiotaan maasta käsin kuntoon ns."prinsessa torni" systeemillä eli ihminen piirtää ympärilleen turvalliseksi kokemansa kokoisen ympyrän, jonka sisälle hevonen ei saa tulla ennen kuin on saanut ihmiseltä luvan.
Varoiksi ihminen harjoittelee myös ns. suojaliike-sarjan eli hän oppii pukkaisemaan vastapalloon millä hyvänsä kehonsa osalla, jos hevonen on äkkiarvaamatta nappaamassa jostain hampaillaan, tuuppimassa ihmistä tms.
Luultavasti hevonen aluksi kokeilee jonkin kerran, että onko juuri tämän ihmisen kanssa pidettävä säännöstä kiinni. Säännön vahvistamiseksi on syytä harjoitella peruuttaminen, jonka avulla hevonen on alkuun helpoin lähettää pois ihmisen luota. Aluksi sen voi tehdä ravistamalla narua tarvittavalla voimalla. Tuo narun ravistus on vaativa ja alkeellinen tapa pyytää peruutus. Myöhemmin saman voi opetella tehden peruutuspyynnöstä enemmän herkkyyteen pyrkivää hienosäätöä. Tällöin voidaan puhua ystävällisestä pyynnöstä.
Jotta suhde ei jää etämalliksi, on seuraava askel oppia kutsumaan hevonen luokse. Sittemmin hevonen tulee saada olemaan lähellä halutulla tavalla, joko paikallaan tai tietyllä tavalla tiettyyn suuntaan liikkuen. Nämä voivat äkkiseltään kuulostaa helpoilta, mutta hevonen voi ottaa herkästi nokkiinsa ihmisen käyttäessä tarpeetonta painetta ja silloin sillä ei ole omaa halua tulla luokse, saati pysyä siinä.
Maasta käsin voi harjoitella kaiken saman mitä selästäkin, itse asiassa enemmänkin. Harjoiteltavia asioita opetellessa ei kannata hosua, oppiminen ottaa aikansa. Jos ihmisellä riittää kärsivällisyyttä, on kekseliäisyydellä taivas rajana.. jalkoja voi pyytää nostaa korokkeelle, hevosen voi opettaa pyynnöstä makuulle, sen voi opettaa kulkemaan korkein tai pitkin askelin, kaulapannasta, naruriimusta tai irrallaan jne.
Mitä paremmin hevosen kanssa hallitsee kommunikointia maasta käsin, sitä paremmin keskustelu yleensä sujuu myös selästä käsin.
t:mi Hippiina:
Sarapohjantie 1196.
39980 Sara (Karvia)
P.0400-802322
hippiina@hotmail.com
Avoinna, tilauksesta:
arkisin: 14-20,
viikonloput: 10-18
Soittaen tavoitat:
klo: 12-13 / 20-21.
Jos emme vastaa, jätä viesti, niin soitamme takaisin.
Lisää linkkejä:
>> Pehmeät arvot
>> Heppakerho
>> Valokuvia
>> Artikkeleita
>> Tallipäivis
>> Linkkejä
>> Päivitykset
Tallimme yhteydessä:
>> Aploodien kennel
>> Hevostarvike
Hevoskuiskaaja
Paluu etusivulle:
>> index.htm
