ARTIKKELIT:

>> AIHELISTA

TAITAVUUS ON SUHTEELLISTA

Jokainen määrittää itse mikä on se taitavuusaste, johon itse pyrkii. Itse näen, että ihannetilanteessa hevosten kanssa pystymme tekemään sen kaiken helposti mitä hevoset itsessäänkin laumassa tekevät.

Tietenkin voimme hiljalleen auttaa hevosta myös sellaisissa asioissa, jotka sille eivät ole luonnostaan helppoja. Vaikeista asioista ei kuitenkaan kannata tehdä kommunikaatiomuuria suhteeseen.

TAITAVA HEVOSTEN KÄSITTELIJÄ

Tunnistaa hevosessaan milloin tämä on rento, jännittynyt, motivoitunut, kyllästynyt, hämillään tai vihainen. Hän myös osaa suhteuttaa tekemisensä yhteen hevosen tunnetilojen kanssa eli jännittynyttä hevosta ei pyydetä samalla intensiteetillä kuin kyllästynyttä, mikä pitää herätellä.

Taitava hevosihminen ei myöskään mene ennen hevosen selkään ennen kuin tietää hevosen olevan mieleltään ja lihaksistoltaan valmis kantamaan ihmistä. Kun hän sitten selkään menee, hän on käynyt maasta käsin monta valmistelevaa askelta.

TAITAVA RATSASTAJA

Tärkein kaikista on tasapaino, sillä ellei selässä pysy mitenkään ei voi puhua ratsastamisesta. Tasapainon kehittyessä ratsastaja kykenee istumaan hevosen kyydissä ilman, että hän puristautuu millään osalla.

Jos ratsastaja puristautuu kantapäin, polvin tai reisin hevosen ympärille tai takertuu käsin koettaen estää peffansa pomppimisen, purkautuu liike-energia kahta suurempana jostain musta kohtaa ulos kehosta.

Kun ratsastajalta sujuu jokainen askellaji käsin kiinnipitämättä siten, että kyydissä matkustaminen tuntuu kivalta, silloin voi varmasti sanoa tasapainon olevan kohtalaisen hyvä.

Seuraavat askeleet tasapainon suhteen on onnistua kehollaan ohjaamaan, jarruttamaan ja sytyttämään hevosen ilman, että joudumme käyttämään ohjia tai pohjeapuja. Päästessämme tuohon, että voimme käyttää kehoamme rennon jäntevästi tasapainon järkkymättä, hevosen hallinta alkaa olla sitä luokkaa, että emme omilla tekemisillä häiritse tai estä hevosen liikkumista ja pyyntöjemme noudattamista.

MINKÄLAINEN...

Yleisimmin määritelmä tehdään kouluratsastajien luokitus tavalla eli mölli => helppo C => helppo B jne....

Taitoa voidaan mitata hyvin konkreettisesti ilman, että ratsastajan tarvitsee muistaa / osata mitään koulukiemuroita, kun selvitys tehdään perushallinta testillä;
- saako ratsastaja hevosen haettua, hoidettua ja varustettua itse,
- miten hallitusti taluttaminen, selkään nousu ja jalkautuminen sujuvat,
- malttaako hevonen odottaa ratsastajan pyyntöjä ja ohjeita, vai "pakeneeko se alta",
- onnistuvatko kääntymiset molempiin suuntiin, entä askellajit ja vauhdin säätely...
jne.

Em. hallintakriteerien valossa Hippiinan taito-taso-luokitus;

- alkeisryhmässä ratsastetaan, jos tarvitaan vielä talutus ( vaikka vaan ajoittain ) ja hallinta käynnissäkin on hyvin epävarmaa -saati ravissa.
Usein tähän ryhmään kuulutaan noin puolesta vuodesta pariin vuoteen, yksilöllisistä eroista riippuen ( motivaatio, harrastustiheys ym.).

- yleisryhmään kuulutaan, kun ravi alkaa tuntua helpolta ja laukkaaminen -ehkä jopa pienet esteetkin alkavat tuntua innostavilta.
Näin siis useimmilla hevosilla, muutamilla tietysti voi tuntua ravikin joissain olosuhteissa vaikealta ( monta ratsukkoa kentällä, vauhdikas hepo alla tms.). Tähän innostumiseen voidaan jäädä iäksi kiinni -ellei suurempia kehittymishaluja itsestään löydä, mutta....
Selvyyden vuoksi yleisryhmäläiset voidaan jakaa karkeasti pariin kastiin; perusratsastelijat ( noin 2-5v ) ja edistystä tavoittelevat ( 4-5v + )

- sekaryhmässä ratsastaessa esim. maastovaelluksilla voi joukossa olla eri kokemuksen omaavia ja niin arkoja kuin huimapäitäkin.
Tällöin on tärkeää edetä aina arimman ratsastajan mukaan, sillä ratsastajan pelko voi tarttua hevoseen ja saada aikaan turhia riskejä...

Huom! Taitokartoitus leireillämme ja ratsastustunneillamme tehdään ensimmäisen ratsastuskerran aikana. Sen jäljestä ilmoitamme ryhmäjaot,
voidaanko ne pitää sen mukaisina mihin ryhmään kukin on ilmoittanut itsensä. Pidätämme oikeuden turvallisuuden vuoksi muokata ryhmiä.

* * * * * *

MIELESTÄMME TAITAVAA RATSASTUSTA;

Ensisijaisesti tärkeintä on asenne; maasta ja selästä ollaan yhteydessä hevoseen -ei "robottiin".
Ymmärretään oma vastuu, ei virheitä hevosen syyksi ja tasapaino kuntoon niin, ettei tarvitse horjumisen vuoksi tarrata hevoseen.
Tarrautuminen, kun on petomaista ja hyvä ratsastaja ei aiheuta ehdoin tahdoin hevosessa pelkoa.
Samalla istunta kehittyy sellaiseksi, että kaikissa askellajeissa tuntuu ja näyttää hyvälle.
Hevonenkin vaikuttaa tällöin rennolta ja tasapainoiselta sekä helposti hallittavalta.
Tavoitteet ei mene periaatteiden edelle, hevosen hyvinvointi on kaikessa harjoittelussa tärkeintä.

Sillä ei ole taitavuuden kannalta merkitystä pitääkö ratsastaja koulusta, esteistä, maastosta vai jostain muusta.
Ratsastusvuodetkaan eivät kerro taitavuudesta, jokainen voi olla omalla tasollaan taitava -mikäli on valmis
näkemään vaivaa, sietämään kritiikkiä ja antamaan aikaa...

>>Takaisin ylös