banner
>>Talliesittely >>Palvelut&hinnat >>Hevoset&ponit >>Henkilökunta >>Sijainti >>Tiedotteet >>Vieraskirja

ARTIKKELIT:

>> AIHELISTA

TUNTEET JOHDATTELIJANA
Tunteet ovat olotiloja, joilla on jokin viesti itsellemme. Viha kertoo jostain arvostamastamme mikä on viety tai jäänyt saamatta. Loukkaannus on pelkoa kohdata oma riittämättömyys, toista on helpompi syyttää. Suru viestii kaipuuta jotain asiaa kohtaan. Murhe on luopumisen tuskaa, vaikeutta hyväksyä. Pelko on turvallisuuden tarvetta. Hämmennys on pelkoa satutetuksi tulosta. Ilo on oikealla tiellä olemista, tyyneys itsevarmuutta, epävarmuus kasvunpaikka ja levottomuus tai ahdistus suuri muutostarve.

Ajatus-tunne-toiminta-havainto-tulkinta, TOISTUVA KAAVA
Ajatus on kuin kynnys, johon on vaara kompastua. Tunne on ovi, jonka kautta kuljet mennessäsi asiasta toiseen eli huoneisiin. Toiminta on ilmavirta, jonka oven heilahdus saa aikaan. Havainto on sitä, että ilmavirran laannuttua olet taas vapaa huomaamaan asioita itsessäsi, muissa ja ympäristössä. Tulkinta vaikuttaa siihen minkälaisia merkityksiä annamme asioille; näemmekö hyvää ja kaunista, vai pahaa ja likaista. Mitä alitajuisemmin (tunnevaltaisemmin) teemme tulkintaa, sitä suurempi ajatustulva pääsee vyörymään havainnointikykymme yli.

Hyvä ja kaunis = tie tietoisuuteen
Ihmisellä on vaistomainen taipumus poimia itseä kiinnostavia asioita ja niistä ne mitkä voimakkaimmin koskettavat ja nimenomaan kaikki mikä kolhii. Vai kuka voi väittää, että liian kirkas aurinko sattuu yhtä pahasti kuin haava iholla? Auringolta voi suojautua aurinkolasein tai kädellä, mutta haavaan tarvintaan vuodon tyrehdytys, aikaa ja elimistön voimaa eli paljon enemmän.

Vihan kautta hyväksyntään
Kaikki tunteet ovat ok, mutta joskus tunnevaltainen reagointi hajoittaa vaan liikaa. Tunteita on siis opittava siirtämään hetkellisesti parempaan aikaan ja paikkaan. Mitä paremmin tunteet tunnistaa, sitä helpompi niitä on käsitellä.

Tunteet aiheuttavat meissä fysiologisia muutoksia ja niistä voi olla aluksi helpointa aloittaa tunteiden tunnistamisen hahmotus. Vihastuessa lihakset kiristyvät ja keho haluaa joko hyökätä tai vetäytyä, ihmisestä riippuen.
Suru puolestaan saa ihmisen lysähtämään, painamaan päänsä, se tekee jäsenet raskaiksi ja olon tahmaiseksi. Surua on montaa erilaista sävyä; pientä haikeutta ja isoa hillitöntä itkua. Tunteiden näyttäytyessä voit alkaa jatkossa maistella niitä siten, että opit hiljalleen tunnistamaan merkit, joita itsessäsi ilmenee ennen kuin tunne on jo täysin päällä.

Vain olemalla AVOIN voi läpikäydä kaikki tunteet
Jos antaa puolustusreaktioiden sulkea ovia, estyy pääsy positiivisiin tunteisiin. Ollessaan avoin saa väistämättä välillä kolhuja, mutta kun ajattelet itsetunnon olevan betonirakennelman sijasta vaahtomuovia; ymmärrät, että mitä lujempi isku, sitä jämäkämmin ja korkeammalle kimpoat.

Betoni ei hajoaisi yhtä herkästi, mutta kunnon iskusta siihen tulisi näkyvä särö ja ensimmäisen rikkoutumisen jälkeen toistuvat iskut saisivat sen hajoamaan teräviksi sirpaleiksi, joiden korjaaminen on työlästä.

ITSETUNTOMME sävyttää tunteita
Jos kuvitelma ihanneminästä, todellisesta itsestä ja minän varjopuolista, kohtaavat likellä toisiaan syntyy tunteiden harmonia.

Jokainen onnistunut tunnekäsittelyprosessi vahvistaa itsetuntoa lisäten sen joustoa. Itsetunto horjuu kaikilla ajoittain, ja se muuttuu läpi elämän, siksi joustoa tarvitaan. Eri elämänvaiheissa ja tilanteissa koemme eri itsetunnon alueet (psyykkinen ja fyysinen minä, sosiaalinen ja seksuaalinen minä, sekä hengellinen minä) tärkeiksi ja keskitymme parhaamme mukaan pitämään kasassa tai vahvistamaan sitä mikä eniten tukea kaipaa.

Tunteisiin tarttuminen on helpointa silloin, kun tunne on vasta tulossa. Ihminen käy jatkuvasti sisäistä keskustelua itsensä kanssa, jossa havainto (näkö, kuulo, tunto tai luuloaistimus) aiheuttaa jonkin ajatuksen, joko hyvän tai huonon. Ajattelutavastamme riippuu mitä tunnemme.

Jos lyönnin saatuaan ajattelee, että "au, sattuu" on vaikea tuntea muuta kuin vihaa ja surua. Jos sen sijaan ajattelee "onpa tuolla paha olo ja tekipä kipeää", säilyvät omat tuntemukset, mutta lisäksi vapautuu kokemaan muitakin tunteita, kuten pelkoa uudesta lyönnistä, anteeksiantoa mihin päästään murhetta läpikäymällä ja hyväksyntää mikä tulee, kun tajuaa asioiden keskinäiset vaikutteet. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, että yksi hyvä - toinen paha.

Merkityksiä tunteiden takana
Uskon vakaasti, että kaikki ovat sisimmässään yhtä viattomia ja hyvää tarkoittavia. Joskus varmasti näyttää jokin toisen teko täysin käsittämättömältä ja epäoikeudenmukaiselta, mutta kannattaa muistaa, että toinen saattaa kokea sinun vastaavat tekosi vähintään yhtä epäreiluiksi.

Törmäämme ajoittain tilanteisiin, joissa koetamme selittää jotain tekoamme ja toinen ei näytä ymmärtävän lainkaan näkökulmiamme. Tuo silmien sulkeminen toisen näkökulmalle kertoo vain siitä, että näkeminen tekee liian kipeää -ihan kuin liian kirkkaaseen auringonvaloon katsominen.

Toisen tulkitseminen, siten mitä hän oikeasti sanoillaan tai teoillaan tarkoittaa, tuntuu joskus lähes mahdottomalta. Oppiessasi oman sisäisen keskustelusi kaavat ja niissä negatiivisen katkaisun sekä myönteiseen kehään siirtymisen, tartutat pakosti jotain hyvää toiseen, eikä hän saa enempää mustaa vettä myllyynsä.

Raskaasta työstämisestä eheyteen
Puolustautuminen (näkemättä jättäminen, selittely, syyttely..) on raskasta. Puolustautuessa ajatustulva kiitää niin nopeasti ohi, että aina ei ehdi huomata kitkemättömiä ajatuksien rikkaruohoja. Negatiivisuuden noidankehän voi onneksi katkaista mistä kohtaa tahansa, siis muualtakin kuin havainnoista, tulkinnoista tai ajatuksista.

Jos tunne ehtii jo liian likelle, voit opetella sitä sietämään. Muista, että vaikket juuri nyt osannut tunnetta välttää muuttamalla sitä muuksi, sitä ei tarvitse toiselle heittää. Voit käyttää tunteesta nousevan energian hyödyksesi, ja kuunnella tunnetta tai antaa tunteen toimia moottorina vaikka suursiivouksessa.

Tunteen tasoittumisen jälkeen voit keskittyä suodattamaan havaintoja tehokkaammin, yrittää ymmärtää ajatuksia ja niiden taustoja syvällisemmin sekä kuunnella entistä paremmin.

Eheys kasvaa kun voit liittää oman eheytesi vuorovaikutukseen muiden kanssa,jos et vielä ole valmis rakentavaan kommunikointiin toisten ihmisten kanssa, saattaa eläin tarjota hyvin elähdyttäviä kokemuksia. Ne eivät koskaan syytä ihmistä, eivätkä arvostele, mutta antavat sitäkin suorempaa palautetta ja ansaittuasi luottamusta saat taatusti työsi hedelmät. Ihminen saattaa itsekeskeisyydessään unohtaa ne toiselle ojentaa.

>>Takaisin ylös

t:mi Hippiina:
Sarapohjantie 1196.
39980 Sara (Karvia)
P.0400-802322
hippiina@hotmail.com

Avoinna, tilauksesta:
arkisin: 14-20,
viikonloput: 10-18

Soittaen tavoitat:
klo: 10-11 / 20-21.

Jos emme vastaa, jätä viesti, niin soitamme takaisin.

heart

 

leirikalenteri

Lisää linkkejä:
>> Pehmeät arvot
>> Heppakerho
>> Valokuvia
>> Artikkeleita
>> Tallipäivis
>> Linkkejä
>> Päivitykset

Tallimme yhteydessä:
>> Aploodien kennel

>> Hevostarvike
Hevoskuiskaaja

Paluu etusivulle:
>> index.htm

Niisku

© Hevostila t:mi Hippiina, Intsi