banner
>>Talliesittely >>Palvelut&hinnat >>Hevoset&ponit >>Henkilökunta >>Sijainti >>Tiedotteet >>Vieraskirja

PÄIVÄKIRJA:

16.3.2008: Viikonlopussa oli vaihteeksi melkoisesti ohjelmaa. Perjantaina saapui hevostenhoitajia. Heidän kanssaan ratsastelimme ja Saimalla oli ensimmäistä kertaa vieras ratsastaja kyydissään, alla kuva todiste...
Essi ja Saima
Lauantaina kävi bussilastillinen väkeä viettämässä iltapäivää tallilla. Heitä avustajamme ja Oiva viihdyttivät talutusratsastuksen parissa. Lisäksi kävi neljän naisen porukka kokemassa erilaista hevostelua. Heille pidimme pyöröluentoa, maastakäsittelyä, ratsastusta ja vikellystä.

Sunnuntaina kävimme vielä hoitajien kanssa viikonlopun huipennuksena vaellusratsastuksella Dimonassa. Reissu oli todella mukava, vaikkakin lähes viisi tuntisen ratsastuksen jälkeen oli puolivälissä pidetystä tauosta huolimatta melko uuvahtanut olo.
Näimme vaelluksella valkoisen jäniksen likeltä, Karitan luona ihanan friisiläisen ja kerran jouduimme hetken etsimään oikeaa polkua, kun oli viime reissun jälkeen iso oja kaivettu reitille -eli muistoja tuli reppuun roppa kaupalla.

1.3.2008: Hiihtolomaleirit ovat nyt takana. Lumisissa olosuhteissa saatiin leiriohjelmat touhuilla läpi ja kivaa oli kaikilla kolmella leirillä. Viimeisellä viikolla tallilla olikin melkoinen melske, kun makuuhallin viereen alkoi nousta pystyyn uusi lämpöeristetty varustehuone. Tuli taas hevosille hyvää kolinasiedätystä.
Lobon tarhakaveri muutti takaisin kotitallilleen, ikävän jätti jälkeensä. Toki tuo sen verran lähellä asuu, että varmasti käydään joskus kiireiltämme moikkaamassa =)
Varustehuoneen sisustamiseen upotetaan ikävä ja lähestyvään pääsiäisleiriin valmistaudutaan, siinä hyvä resepti ikävään.

3.2.2008: Ulkona on hirveä lumimyrsky, tuuli pauhaa ja lunta tuiskuaa kuistille ja kulkuväylille. Tunteja ei viikonloppuna sentään ole, eilen kyllä käytiin Pilvin hepat vuolemassa ja ratsastusasioissa auttelemassa.

Eilinen reissu oli sään puolesta onnistunut ajankohta, mutta lähtö takkusi. Ensin pakettiauto jätti tienvarteen, sitten henkilöautosta oli virta loppu. Kun viimein pääsimme perille, piti kotiinlähtiessäkin akku ladata. Pakettiautosta, kun sammuvat valot itsekseen auton sammuttaessa, pakkaa henkilöautoon jäämään valot päälle..

Leirivarauksien määrä on selvästi kiihtymässä, ihmiset alkavat kai herätä kevääseen. Onhan tuo päivä jo mukavasti pidentynytkin. Heppakerhoa pitäessäkin saamme aloittaa ratsastukset valoisaan aikaan.

Hevosten kanssa on vähemmän ratsastettu näillä tuulisilla ilmoilla, mutta naksutin leikkejä on tehty. Autonrenkaiden kanssa temppuja esittämällä on nameja satanut. Renkaita on tuupittu, nosteltu, jalkoja sisään nosteltu ja sen sellaista.

29.1.2008: Kotisivut kokivat täydellisen remontin, ulkoasu uudistui ja vanha sisältö seurasi mukana. Inspiraatio iski, kun vieraskirjassa joku otti vauhtia siitä, että sivuillani oli rakenne kopioitu. Kiellettyähän se ei käsittääkseni ole, ja netti on pullollaan ohjeita ja koodimalleja.. tässä muutama linkki, jos joku muukin kaipaa koodausapua:
>>sivut.web >>raulihaverinen.fi >>petepeweb >>www.nic.fi. Lisää löytyy vaikka miten paljon googlettamalla esim. sanoja html, css, kotisivu, koodaus, asemointi tms.

Muista asioista sen verran, että vietimme viime viikonloppuna leiriä ja seurassamme olivat tutustumassa olevat kesäkuulla tulevat avustajat, terveisiä ja kiitokset siis Lauralle ja Sennille.

Syksyltä tuttu tinksu-kaverimme on myös tulossa helmikuun ajaksi meille vierailemaan. Pinja saa siis kaipaamansa tarhakaverin. Myöhemmin keväällä neiti pääsee astutettavaksi.

6.1.2008: Vuosi on vaihtunut ja uuden hauvelin Dalian kanssa on touhuiltu monenmoista; on opittu kiipeämään autoon, ajeltu tiuhaan pikku reissuja, opeteltu sisäsiisteyttä ja tapoja, tolppien pujotteulua, istumisia ja maahanmenoja yms. Tunteja pitäessäni tyttönen on sievästi katsellut kentän laitamilta tai tallin oviaukolta, että ei ole tarvinnut pelätä sen jalkoihin jäävän.

Hevosten kanssa viihdytetään viikonloppuleireillä, touhuillaan niitä näitä leirien välillä maasta sekä ratsain mitä keritään ja odotetaan, että päivät pitenevät valoa tuoden tässä kevään mittaan.

Unskin vuokrasopimus umpeutui alkuvuodesta, ja se lähti takaisin omistajalleen Raijalle jalasjärvelle. Saiman ja hoitajien kanssa jäätiin ikävöimään. Saiman kanssa nyt keväällä aletaan ihan tosissaan touhuta erilaisia aikuisen päivään kuuluvia juttuja, syyspuolellahan niitä pieniä maistiaisia jo otettiinkin..

20.12.2007: Kotisivun päivittelyihin tulikin melkoinen katko, kun oli teknisiä ongelmia. Sysky on ollut muutenkin melko kiireinen ja raskas. Muutoksia on ollut melkoisesti; Markon vanhemmat muuttivat likellemme, mikä on vallan ihanaa. Kesällä on eletty työminän ollessa vallalla ja syksyllä on sitten senkin edestä piisannut perheensisäisiä arkiminän törmäyksiä. Nyt onneksi alkaa helpottaa.

Koiristamme pisimpään meillä asunut, Räyhä menehtyi ikävästi. Se karkasi ensimmäistä kertaa yli 7vuoden aikana pihasta ja jäi auton alle. Mitään ei ollut tehtävissä, vaikka saimme tiedon saman tien. Suru on luonnollisesti valtava, mutta eteen päin mennään hiljalleen ja muistot sentään jäi...

Tamperelaisten hoitajien ja kurikan porukan kanssa vietimme joulukuun alussa viikonloppuleiriä. Heppakerholaisten kanssa puolestaan kuun puolivälissä vietettiin jouluiset kekkerit, herkuin, lahjoin ja joulumusiikilla.

28.11.2007 viihdytimme k-lastulan pihassa karviassa lapsia vedättämällä Pinjalla ja Niiskulla pulkkaa. Halutessaan lapset saivat myös kokea talutusratsastuksen ilot ja kaupassa oli nautittavana joulutarjoilu, arvontaa, pukki ym kivaa.

20.11.2007: Maastakäsin harjoituksia on tehty ahkerasti. Saimme hetken aikaa nauttia lumivaipasta maassa ja sen myötä teimme Taikan kanssa pulkkalenkkejä lähitienoilla.
Ajatuksena oli, että Taika ehtii tulla sinuksi pulkan kanssa ennen kuun vaihdetta. Olemme menossa 28.11. karvian k-kaupalle talutusratsastusta tarjoamaan joulun avajaisiin. Sinne on tarkoitus ottaa myös Niisku mukaan.
Lumi kylläkin ehti lähteä. Saa nähdä ehtiikö uutta tulla tilalle. Joinakin iltoina ja aamuina onneksi on saatu vielä kuurasta ikkunassa ja huurteisesta maasta nauttia, ne ovat edes pieni muistonhäivähdys valkeasta joulusta..

5.11.2007: Anskun ja Jennin kanssa on työharjoittelun merkeissä ahkeroitu, kiitoksia vaan molemmille.
Ristiluuni alkaa viimein onneksi olla kunnossa, enää hyvin harvakseltaan muistuttaa olemassa olostaan, jos liikaa tulee rehkittyä. Ratsastukseen vaikuttaa sen verran, että normaali jousto tuntuu kadonneen jonnekin ja lihakset tuntuu supistuneen kummasti. Kai se onneksi vaan käytön puutetta..

Sain taas vaihteeksi vieraskirjan kautta haukkumiset pieneläinten hoidosta, tällä kertaa tyttäreni hamsterin osalta. Asioita hetken kelailtuani alkoi mielessä myllertää monenlaista..
Ensinnä melkoista pahaa oloa aiheutti ihmisten suvaitsemattomuus ja kierous, kun vaan perästä päin nimettöminä osataan asioista sanoa. Miksei kukaan koskaan voi kasvokkain kysyä, että miten jotain eläintä hoidetaan mikäli se kovasti häiritsee. Tällöinhän voisi yrittää myös ystävälliseen sävyyn neuvoa.
Itselle ainakin noista "Järkytyin, olette eläinrääkkääjiä.." tyyppisistä kommenteista tulee pikemminkin sellainen olo, että "no okei, mennään ja isketään lapiolla liiskaksi. Eipä tartte enää kärsiä". Ja ehei, en ole niin tekemässä, jos joku nyt niin pelkää. Ajatus ei tapa, ja vielä vähemmän silloin, kun moisia pahoja ajatellaan kaukana kyseisestä eläimestä ja vieläpä niin, että turhatuminen kohdistuu ihmisiin, ei eläimiin.

Mitä vielä tulee siihen pienten eläinten hoitoon, niin ihan sellaisissa häkeissä on kyseiset elukat mitä eläinkaupat myyvät. Pääsevät jaloittelemaan, ja myönnän varmasti on joskus poikkeuspäiviä. Täydellistä ei meidän hoito varmasti ole, mutta parhaamme teemme niin pienten kuin isojen eläinten suhteen.

9.10.2007: Takana on sairaslomailua murtuneen ristiluun takia. Ihan harmittomasta säpsystä tuli maantasalle lennettyä, joten kyllä sain persiintuntuvan muistutuksen siitä miten ratsastuksen aikana tulee keskittyä hevoseen eikä ympäristöön..

Heppakerhossa on keskiviikkoisin heppailtu seitsemän tyttösen kera. Syyslomat ovat lähestymässä, ensi viikon lopun puolella. Anna-Leena aloitti meillä viisi viikkoisen työharjoittelunsa. Parin viikon päästä hän saa Jennin tet-apuriksi.


>>Takaisin ylös

t:mi Hippiina:
Sarapohjantie 1196.
39980 Sara (Karvia)
hippiina@hotmail.com
Y:1910158-1

Avoinna, tilauksesta:
arkisin: 14-20,
viikonloput: 10-18

Soittaen tavoitat:
P.0400-802322
klo: 12-13 / 20-21.

Jos emme vastaa, jätä viesti, niin soitamme takaisin.

heart

 

leirikalenteri

Lisää linkkejä:
>> Pehmeät arvot
>> Heppakerho
>> Valokuvia
>> Artikkeleita
>> Tallipäivis
>> Linkkejä
>> Päivitykset

Tallimme yhteydessä:
>> Aploodien kennel

>> Hevostarvike
Hevoskuiskaaja

Paluu etusivulle:
>> index.htm

Niisku

© Hevostila t:mi Hippiina, Intsi